The Mieli Sairaala bändin kotisivut

The Mieli Sairaala Live at Peräkorpirock 2014

The Mieli Sairaala (TMS) on nykykokoonpanossaan kuusimiehinen Nurmijärvellä vuonna 2003 perustettu Rock 'n' Blues bändi.

Kevättalvella 2003 Joni toteutti nuoruuden haaveensa ja osti aidon äänigeneraattori Hammond urun sekä leslie vahvistimen. A101 Hammondia ihmettelemään, sekä jammailemaan sen tahdissa saapui joukko soittonälkäisiä kavereita, joiden toimesta bändi syntyi.

The Mieli Sairaala soittaa omatekemää Blues / Rock / Classic Rock musiikkia ja bändin soundissa on havaittavissa 60-70-luvun sointia Hammond urkuineen sekä putkisäröisine kitarasoundeineen. Bändi harjoittelee noin pari kertaa kuussa. Mottomme on, että hauskaa pitää olla ja soittaminen ei saa maistua työltä. Kukaan bändistä ei  työskentele musiikin parissa, vaan se on meille kaikille vain rakas harrastus sekä tapa rentoutua töiden lomassa. On kuitenkin todettava, että Roude on esiintynyt eri kokoonpanoissa jo 70-luvulta asti ja osallistunut jopa syksyn sävel laulukilpailuunkin ! Ei se vahva lauluääni siis ihan tuulesta ole temmattu !

The Mieli Sairaala on julkaissut neljä omakustanteista albumia, joista ensimmäinen on loppuunmyyty.

Tule ja katsasta bändimme livenä: tsekkaa keikkakalenteri.

 

20-vuotisjuhlakeikka 22.04.2023 Rajamäellä

The Mieli Sairaala juhlistaa vuonna 2003 alkanutta taivaltaan soittamalla juhlakeikan, jossa kuullaan biisejä kaikilta 4:ltä levyltä.

Lämppäribändinä "Muija & Kuula & Basso".

Tilaisuus alkaa n klo 1900

"Muija & Kuula & Basso" n. klo 2000

The Mieli Sairaala n. klo 2100  - (kahdella ensimmäisellä levyllä soittanut ja biisejä säveltänyt Patrick "Pate" Houbaux, sekä kolmannella levyllä soittanut Juha Laine ovat mukana keikalla)

Illan juontaa näyttelijä/muusikko Timo Lavikainen

Paikkana Rajamäki Club Rajamäen keskustassa linja-autoaseman vieressä

Tervetuloa

 

 

Viimeksi päivitetty (19.04.2023 13:08)

 

Noose In My Neck musiikkivideo julkaistu

Video vol.4 levyn biisistä Noose In My Neck on julkaistu 7.8.2015.

Kuvattu toukokuu 2015. Säv, san. Tero Arteli. Video ohjaus Leo Suvensalmi.

Video on katsottavissa YouTubesta: Noose In My Neck tai Video sivulta.

Viimeksi päivitetty (10.08.2015 12:18)

 

Tail Lights musiikkivideo julkaistu

Video vol.4 levyn biisistä Tail Lights on julkaistu 1.6.2016.

Kuvattu toukokuu 2016. Säv, san. Tero Arteli. Video ohjaus Leo Suvensalmi.

Video on katsottavissa YouTubesta. Tail Lights tai Video sivulta.

 

Viimeksi päivitetty (10.07.2016 17:36)

 

The Mieli Sairaala vol.4

The Mieli Sairaala - vol.4 - (Net-release)

2014

1. Taillights (Tero Arteli)
2. Why Kamikazes Use A Helmet (Jarmo Pitkänen, Tero Arteli)
3. Swans In Fly (Tero Arteli)
4. In The City (Tero Arteli)
5. Noose In My Neck (Tero Arteli)
6. Two Old Bikers (Jarmo Pitkänen, Tero Arteli)
7. This Road Ain't Highway (2014 Revised) (Tero Arteli)
8. Never Gonna Leave Rock'n'Roll (Tero Arteli)

Kaikki levyn mp3 tiedostot voit ladata tästä

Puristeille: kaikki biisit wav tiedostoina vol4.zip (358M)

 

Viimeksi päivitetty (10.08.2015 08:21)

Lue lisää...

 
Satunnaiskuva
Kirjautuminen



Kyselyt
TMS:n neljäs levy vol.4 on
 
Sivustolla nyt
Sivustolla on 7 vierasta 
Mainospalkki