Etusivu Päävalikko Blogi

Äänitys jatkui.

Kolmas levy etenee määrätietoisesti kohti syksyn miksaus sessioita. Tiistai-iltana saatiin pari uutta biisiä nauhoitettua talteen Jokirinne Club studiolla. Vielä olisi varastossa muutama melko valmis kappale joita myös kokeiltiin hieman käytännössä. Kesäksi ( heinäkuun loppu ) ajattelin miksata pari kappaletta nettilevitykseen ja mm. Radio Hamia varten noista valmiista materiaaleista. Myös uudelle levylle olisi tarkoitus tehdä surround 5.1 formaatissa parista biisistä bonus miksaukset. Ensi viikolla joudutaan luultavimmin lomien ja muitten kiireiden takia pitämään vapaata äänityksistä. Otetaan siis kesäloman kannalta Kieli ulkona !

Viimeksi päivitetty (27.06.2007 18:53)

 

Pari biisiä "narulle"

Eilen oli koko TMS kasassa ja parit pohjat saatiin taottua talteen. Ainakin toinen oli kelpoinen pohja levylle ja toista ehkä koitetaan vielä uudestaan. Paria muutakin uutta juttua kokeiltiin mutta aika loppui kesken.  Ensi viikolla sitten lisää.

 

ProvinssiRock 2007

Tuli tsekattua Provinssia tänä vuonna vain lauantain sekä sunnuntain osalta. Enimmäkseen aurinkoinen sää yleisesti suosi katsojaa, tosin iltaisin oli aika viileää mutta vesisateelta sentään vältyttiin kokonaan. Festivaalijärjestäjälle harmaita hiuksia varmasti aiheutti se että kolme ohjelmaan kiinnitettyä esiintyjää peruutti  esiintymisensä, yksi vieläpä sunnuntaiaamusta kun lavalla piti olla klo 1715 samana iltana.  Omaa mieltäni lämmitti vanhojen setien  eli "Juicen" Grand Slam yhtyeen soitanta saarilavalla sunnuntai-iltana. Eihän se bändi sinänsä ole ilman Juicea sama kuten esim. legendaarisella Kuopio, Iisalmi, Nivala livellä mutta itse bändi toimii edelleen loistavasti ja yhteislaulutaitokin oli tallella. "Puntti" Valtonen pääsolistina ei ymmärrettävästi lähtenyt edes yrittämään matkia itse maestro Juicea, vaan veti shown omalla tavallaan laulaen suurimman osan biiseistä täysin eri tavalla kuin mitä ne on yleisesti totuttu kuulemaan. Tänään maanantaina onkin sitten taasen äänitysilta jossa olisi tarkoitus ensimmäisen kerran saada uusia rumpuja nauhalle ja koittaa paria uutta biisiä siinä samalla saada talteen.. saas nähdä kuinka käy ?

 

Viimeksi päivitetty (18.06.2007 13:33)

 

Juha rokkasi, äänityskamat paikallaan.

Itse Juha "kitarakirurgi" Laine saapui tänään poikansa kanssa lyhyeen äänityssessioon. Yksi soolo sekä riffiraita äänitettiin sekä myös Juhan poika soitti sen verran rumpuja että sain testattua että rumpumikitys toimii. Ei mikään eilisen teeren poika rummuissa vaikka kovasti kitaristiksi itseään väittikin ?? Päättämätön

Ensi viikolla äänitetään sitten taustaraitoja. Nyt tulevana viikonloppuna allekirjoittanut lähtee Provinssirockin maisemiin katsomaan ja kuuntelemaan mitä siellä on tarjolla..

 

 

Viritystä ja mikitystä

Tänään valmistauduttiin taas äänityssessioon. Vedettiin johtoja, mikitettiin rummut sekä asennettin Rouden bassokaappiin kunnon fillarit alle. Torstaina tällä viikolla jatkuu studion lopulliseen kuntoon saaminen sekä näillä näkymin muutaman soolon äänitys Juhan kanssa. Lomat  jonkin verran haittaavat koko bändin äänitysessiota juuri nyt, mutta ensi viikolla olis tarkoitus äänittää pari kappaletta. Se taas toki vaatii hiukan harjoitusta koko bändille tuo studiotyöskentely pitkästä aikaa :)

Viimeksi päivitetty (13.06.2007 01:30)

 

Valmisteluja ensi viikkoon..

Jokirinne Club "Studio" on nyt viimeinkin siivottu ja juuri saapuneet uudet rummut ovatkin siellä jo valmiina odottamassa. Tänään ei rumpuosastoa saatu tulemaan paikalle, joten valmisteltiin muuten vain paikkoja ensi viikon äänitystä varten. 
Jampan kanssa lisättiin toistakymmentä akustokarhulevyjä Clubin kattorakenteisiin ja havaittiin selvästi ylimääräisen kaiun toivottu katoaminen. Ainakin luulisi Peräkorpirockissa olevan hyvät soundit Clubilla :) Ensi viikolla aloitetaan äänitys tiistaina tai torstaina, ja kenties jopa molempina päivinä jos miehistöä vaan paikalle saadaan.

 

Viimeksi päivitetty (05.06.2007 01:13)

 
Lisää artikkeleita...
Mainospalkki