TMS Blogi

ROKC painossa

ROKC levy on lähtenyt painoon, valmiiden levyjen toimitus meille on kymmenen päivän sisällä. Viime viikko kului melko nopeasti iltojen osalta viimeistellessä/oikolukiessa levyn kantta, booklettia sekä toimittaessa myös itse levyn masteroitua musiikkimateriaalia levypainoon. Myös postikorttikokoisia kutsuja julkkaribileisiin painettiin jaettaviksi 100kpl. Final Master 2:nen hyväksyttiin yhteistuumiin painettun finaaliversion lähteeksi. Viime viikolla tehtiin myös alustava settilista ROKC bileisiin 5.7.2008 esitettäväksi. Myöskin viikonloppu kului ainakin Jonilta ja Juhalta 100% musan merkeissä Provinssirock 30.-vuotis juhlafestarilla. Oli monta hyvää esiintyjää ja vain perjantain osalta saatiin myös tuta hiukan suomen kuuluisaa suvisäätä, ensin vesisateen merkeissä ja sitten myöhemmin illalla varsin alhaisena lämpötilana (+5).

Tällä viikolla vahvistetaan vielä tuo settilista ja treenataan settiä käytännössä. Tarkoitus on saada bändi kesälomista huolimatta hyvään livekuntoon 5.7 bileisiin mennessä vaikkakin näyttää siltä että vain yksi treenikerta jää bändille ennen julkkaribileitä. 

Hyvä uutinen myöskin Peräkorpirock 2008 tapahtumalle on se että luottomiksaajamme Juhe on lupautunut tänäkin vuonna tulla miksaamaan, saammekin siis jälleen takuulla nauttia hyvästä liveäänestä.  

Viimeksi päivitetty (18.06.2008 00:38)

 
Lisää artikkeleita...
Mainospalkki