The Mieli Sairaala bändin kotisivut

The Mieli Sairaala (TMS) on viisimiehinen Nurmijärvellä vuonna 2003 perustettu Rock 'n' Blues bändi.
Kevättalvella 2003 Joni toteutti nuoruuden haaveensa ja osti aidon äänigeneraattori Hammond urun sekä leslie vahvistimen. A101 Hammondia ihmettelemään, sekä jammailemaan sen tahdissa saapui joukko soittonälkäisiä kavereita, joiden toimesta bändi syntyi.
The Mieli Sairaala soittaa omatekemää Blues / Rock / Classic Rock musiikkia ja bändin soundissa on havaittavissa 60-70-luvun sointia Hammond urkuineen sekä putkisäröisine kitarasoundeineen. Bändi harjoittelee noin pari kertaa kuussa. Mottomme on, että hauskaa pitää olla ja soittaminen ei saa maistua työltä. Kukaan bändistä ei työskentele musiikin parissa, vaan se on meille kaikille vain rakas harrastus sekä tapa rentoutua töiden lomassa. On kuitenkin todettava, että Roude on esiintynyt eri kokoonpanoissa jo 70-luvulta asti ja osallistunut jopa syksyn sävel laulukilpailuunkin ! Ei se vahva lauluääni siis ihan tuulesta ole temmattu !
The Mieli Sairaala on julkaissut kolme omakustanteista albumia, joista ensimmäinen on loppuunmyyty.
Tule ja katsasta bändimme livenä: tsekkaa keikkakalenteri.
Keikka: The Mieli Sairaala esiintyy Hyvinkäällä lauantaina 28.1.2012The Mieli Sairaala heittää vuoden ensimmäisen keikkansa Hyvinkäällä ravintola Check Inn:ssä lauantaina 28.1.2012 klo 20:00 alkaen. Lisätietoja "Soittajien Juhannuksesta" tästä. Tervetuloa Viimeksi päivitetty (11.01.2012 13:15) Keikkatallenne Räyskälästä netissä!The Mieli Sairaalan keikkatallenne Räyskälän 16.7.2010 keikalta on raakamiksattu ja julkaistu vapaaseen käyttöön! Lähes kaikki Räyskälän keikalla soitetut biiisit ovat kuunneltavissa raakamiksattuna mp3 muodossa täältä. Keikka soitettiin suuressa teltassa, viestirykmentin harjoitusalueen johtolan hiekkakentällä erittäin helteisen päivän päätteeksi. Äänityskalusto: DM1000 mikseri, josta digitaalinen siirto 16 raitaa Alesis HD24XR nauhurille. Äänitys ja miksaus keikalla: Juha Aalto Miksauskalusto: Roland VS2480CD, Jokirinne studio Miksaus studiolla 25-26.8.2010: Joni Bäcklund Viimeksi päivitetty (15.12.2010 18:45) |
PKR 2011 keikka purkissaPeräkorpirock 2011 keikka on purkissa 24 raitaisena raakaäänityksenä. Keikkatallenne on tarkoitus julkaista syksyn aikana näillä sivuilla. Viimeksi päivitetty (02.09.2011 19:56) |

