Etusivu Päävalikko Uutiset sekä Tiedoitteet TMS tiedoitteet Lehdistötiedoite: ROKC Albumi

Lehdistötiedoite: ROKC Albumi

Julkaisuvapaa heti

The Mieli Sairaala julkaisi kolmannen CD:nsä 5.7.2008 .

Yhtye perustettiin tammikuussa 2003 vain varttuneempien ukkojen jammailuporukaksi. Jammailuporukka kävi muutamalla keikalla ja otti yhden ranskalaisen kitaristin mukaan elokuussa 2003.
Nimi syntyi yhtyeen rumpalin sanaleikeistä Mieli Sairaala (engl. "The Favorite Hospital"), puhekielessä se kuulostaa hullujenhuoneelta, mutta kirjoitusasu paljastaa totuuden. Vuoden 2004 alussa yhtye hommasi 24-raitaisen digitaali äänityslaitteiston ja tehdä pamautti ensimmäisen oman cd-levyn nimeltä "Highway 25". Musiikki on täysin itse tehtyä ja se pohjautuu kaikkien
jäsenten rakastamaan blues-musiikkiin.

Ensimmäisellä levyllä oli 10-biisiä ja painos oli 500 kpl. Levy on loppuunmyyty.

Toinen levy "Medication OK" sisälsi 15 omaa kappaletta. Sen painos oli 700 kpl, levyä on vielä saatavissa.

Kolmas levy "ROKC" sisältää 13 uutta kappaletta. Yhtyeen toinen kitaristi on uuden levyn myötä vaihtunut. Ranskaan muuttaneen Patrick Houbauxin tilalle kitaran varteen on tarttunut Juha Laine. Uuden levyn painos on 1000 kpl. Uusi levy tehtiin tällä kertaa täysin itse alusta loppuun asti miksauksia, sekä masterointeja myöten. 

ROKC levy sisältää kappaleet:

1. Let The Drummer Out Of Jail (Tero Arteli)
2. Three Days On The Road To Sturgis (Tero Arteli)
3. Broken String Blues (Tero Arteli)
4. Even Winds Chill Down (Tero Arteli)
5. Heavy Chevy (Tero Arteli)
6. Barfly Blues (Tero Arteli, Jouni Hellman)
7. All My Life Was Music (Tero Arteli)
8. I'm Drunk (Jarmo Pitkänen, Tero Arteli)
9. Stolen Moments (Jarmo Pitkänen, Tero Arteli)
10. John's Engine Shop (Tero Arteli)
11. It's Stinks Inside My Left Eyeball (Tero Arteli)
12. Between The Moon And The Sun (Tero Arteli)
13. Man In Garage (Jarmo Pitkänen, Tero Arteli)

 

The Mieli Sairaala on:

Tero Arteli - Basso & Laulu
Juha Laine - Kitara
Jarmo Pitkänen - Kitara & Huuliharppu
Joni Bäcklund - Hammond & Kosketinsoittimet
Eero Laigren - Rummut & Muut helistimet

Yhteystiedot: 
Tero Arteli
+358 505 350 606
tero(at)themielisairaala.net

Viimeksi päivitetty (20.08.2008 14:58)

 
Mainospalkki