The Mieli Sairaala bändin kotisivut

The Mieli Sairaala Live at Peräkorpirock 2014

The Mieli Sairaala (TMS) on nykykokoonpanossaan kuusimiehinen Nurmijärvellä vuonna 2003 perustettu Rock 'n' Blues bändi.

Kevättalvella 2003 Joni toteutti nuoruuden haaveensa ja osti aidon äänigeneraattori Hammond urun sekä leslie vahvistimen. A101 Hammondia ihmettelemään, sekä jammailemaan sen tahdissa saapui joukko soittonälkäisiä kavereita, joiden toimesta bändi syntyi.

The Mieli Sairaala soittaa omatekemää Blues / Rock / Classic Rock musiikkia ja bändin soundissa on havaittavissa 60-70-luvun sointia Hammond urkuineen sekä putkisäröisine kitarasoundeineen. Bändi harjoittelee noin pari kertaa kuussa. Mottomme on, että hauskaa pitää olla ja soittaminen ei saa maistua työltä. Kukaan bändistä ei  työskentele musiikin parissa, vaan se on meille kaikille vain rakas harrastus sekä tapa rentoutua töiden lomassa. On kuitenkin todettava, että Roude on esiintynyt eri kokoonpanoissa jo 70-luvulta asti ja osallistunut jopa syksyn sävel laulukilpailuunkin ! Ei se vahva lauluääni siis ihan tuulesta ole temmattu !

The Mieli Sairaala on julkaissut neljä omakustanteista albumia, joista ensimmäinen on loppuunmyyty.

Tule ja katsasta bändimme livenä: tsekkaa keikkakalenteri.

 
Mainospalkki