Etusivu Päävalikko Blogi

Tiistain treenit jälleen

Taas tiistaina oli treeniä ja hauskanpitoa TMS leirissä..

Kevään keikkojen settilista alka olla hyvässä kunnossa.. 

Hiukan uuttakin materiaalia tapailtiin alkuillasta.

 

Rock

 

 

 

 

Treeniä torstaina ja lauantaina PELMY ry:n perustava kokous

TMS treenasi torstaina ilman Juhaa, joka oli ansaitulla lapinlomallaan.. joitakin uusiakin biisi-ideoita testailtiin.. 

Lauantaina perustavaan Peräkorven Elävän Musiikin PELMU ry:n kokoukseen saapui vain viisi osaanottajaa. Yhdistys saatiin kuitenkin perustettua ja sen toimintaa aloitellaan kevään aikana. 

Tällä viiikolla on tiistaina TMS treenit ja taasen keskiviikkona allekirjoittautunut treenaa "Urkan Pumpun" kanssa perjantain keikkaa  varten.. kiireitä pitääkin musiikin parissa tälläkin viikolla. 

 

 

TMS jyräsi treeneissä / langattomat nappikuulokemonitorit testissä

Tiistaina TMS jyräsi parin viikon tauon jälkeen täydellä kokoonpanolla hyvin sujuneet treenit. Uudet rumpujen pellit saivat hyvät fiilikset koko bändille. Samoin uusi langaton nappikuulokemonitorijärjestelmä havaittiin erittäin toimivaksi testissä. Langatonta monitorointia on jahkailtu yhtyeelle käyttöön jo parisen vuotta, nyt edullinen Tbonen järjestelmä hankittiin. Järjestelmässä on kaksi erillistä lähetintä ja viisi vastaanotinta. Nykyisellään on siis mahdollista lähettää kahta eri monitorimiksausta joita soittajat voivat käyttään valintansa mukaan. Varmastikkin toinen miksaus on vokalistille tehty, pääasiassa vokaaleihin keskittyvä ja toinen taasen muulle bändille rakennettu täydellisempi versio. Kenties jatkossa hommataan vielä lisälähettimiä jos järjestelmä havaitaan niin toimivaksi kuin miltä se ensituntumalla vaikutti olevan.

 

Lisäsin sivuillemme myös Huumoria osaston. Sen ensimmäien artikkeli sisältää uskomattoman määrän Anagrammeja joita Roude, Jamp ja Ebenezer keksivät koko allekirjoittaneen lomaviikon ajan :)

Viimeksi päivitetty (04.03.2009 19:33)

 

Lomaa / Uusia peltejä / PKR 2009

TMS lomailee enemmän tai vähemmän helmikuun loppuun asti. Sitten alkaakin kova treenaaminen kohti kevään/kesän keikkoja. Uusia biisejäkin on tarkoitus olla tulevissa seteissä mukana. Ainakin yksi uusi biisi on jo nyt vakiinnuttanut paikkansa setissä ja vielä pari muutakin varmasti saadaan kasaan Peräkorpirock 2009 festareille esitettäväksi. Peräkorpirock festari äänitetään tänä vuonna kokonaisuudessaan 24:lle raidalle. Uusi kenttäkelpoinen Alesis HD24XR moniraitanauhurimme on sekä selkeämpi käyttää/valvoa että helposti vain muutamalla TOS valokaapelilla täysin digitaalisesti kytkettävissä miksauspöytäämme, soveltuen huomattavasti viimevuotista Rolandin "studio" audiotyöasemaa paremmin juuri tämän kaltaisten tapahtumien taltiointiin. Odotammekin innolla saavamme hyvää ja käyttökelpoista live-matskua talteen. Peräkorpirock 2009 festarista on tarkoitus työstää jonkinmoinen live tallenne. Ehkä vain internetlevitykseen, mutta kenties jopa painetulle CD levyllekkin asti? Se jää nähtäväksi!

Viime torstaina kävimme porukalla hakemassa pari lisäpeltiä Peräkorven rumpusatsiimme. Uusilla pelleillä ja telineillä höystetty rumpupatteri tarjoaakin nyt lisää monipuolisuutta. Rumpuihin hommattiin myös uudet kalvot, jotka on tarkoitus vaihtaa kevääseen mennessä alkuperäiskalvojen tilalle. Studioäänitys sessio TMS:n osalta alkaa tänä vuonna varmaankin Peräkorpirockin jälkeen syksyllä jatkuen siitä muutaman kuukauden ajan. Studiona toimii tällä kertaa ns. pommisuojaklubi, jonne on tarkoitus jättää soittovehkeet Peräkorpirockin jälkeen paikalleen ja muokata paikasta väliaikainen studio. Session varsinainen tarkoitus on saada uusien biisien runkoja nauhoitettua 24 raiturillemme. Materiaalia ei varmastikkaan ole syksyyn mennessä kasassa vielä riittävästi kokonaiselle uudelle albumille, mutta kevään aikana pidettävällä toisella studiosessiolla saadaankin jo varmasti kasaan riittävästi materiaalia neljännen levyn tuottamiseksi.

 

 

 

 

 

Viimeksi päivitetty (18.02.2009 16:21)

 

Treeniä... Kesäkeikka Wäiskissä!

TMS rokkasi viime viikon torstaina sekä tämän viikon tiistaina treenaten kovasti kevään tuleviin keikkoihin. Nyttemmin on sitten varmistunut koko bändin riemuksi kesän keikka ravintolalaiva Wäiskissä. Seuratkaa keikkalistaa sivuilta tarkempien tietojen saamiseksi lähempänä Wäiskin kesätapahtumaa. Tällä kertaa onkin Wäiskin terassi sekä keittiökin auki aina klo 2200 asti. 

Mukana tällä kertaa on Kolme yhtyettä.. soitto alkaa klo 22.00->

 

Myös Seinäjoen toukokuun lopun keikasta alkaa olla melko yksityiskohtaisia tietoja saatavilla. Perjantaina TMS soittaa ns. kakkoslavalla joskus klo 21-2200 alkaen tämän hetken suunnitelman mukaan.

 

Ensi viikolla Jampalla on lomaa ja sen jälkeen allekirjoittanut lomailee myöskin, joten treenit jäävät nyt parin viikon ajaksi hiukan taka-alalle. 

 

Rock!

 

 

Viimeksi päivitetty (11.02.2009 20:06)

 

Roudausta ja PA räkkien rakentelua

Lauantain keikan jälkeen onkin nyt sitten väliviikko TMS:n osalta. Tiistaina haettiin kamat pois MC Jukolan kerhotiloista. Samalla tutkittiin keikalla hajonneen PA kaapin vahvistinta joka päätettiin lähettää Sergolle "ikuisen takuun" huoltoon. Mielenkiinnolla mittailimme molempien aktiivi PA kaappien toistokäyriä tuolla behringerin ultracurve pro prosessorilla jossa on RTA mittausmahdollisuus mittamikillä. Samalla testasimme kuinka autoEQ toiminto teki mittamikillä halutun käyrän käyttäen apunaan white noise kohinaa.

Keskiviikkona kasasin Sergolla teetettyihin PA räkkeihin vahvistimia ja muuta sälää. Kuvia räkeistä täällä:  http://kuvat.connect.fi/Joni/Band-and-Music/tmspkr-pa-jan-2009/

Samalla purin keikkavalot tuolta pommisuojaklubilta pois omaan kuljetuslaatikkoonsa.

Ensi viikolla pitäis olla taas treenit, ja varmastin lähiaikoina sivuille tuleekin uutisosastolle tiedoite tuosta TMS:n seinäjoen keikasta.. Se on jo kovan luokan juttu se!

  

 
Lisää artikkeleita...
Mainospalkki